Esittelyt

Päivi Heimola


Olen syntynyt Porvoon maalaiskunnassa 1959. Äiti, Toini Peltonen o.s Koskelainen, syntyi Koskelan kylässä, Ylijoen talossa. Isä Oiva oli Porvoon maalaiskunnan Vanhamoisiosta. Vuodesta 1992 olen ollut heinolalainen.

Kuulun Porvoon Karjala-seuraan. Vuosina 2009-2014 olin Vahviala-seuran johtokunnassa ja 2009 minut valittiin myös Koskelaisten sukuseuran varapuheenjohtajaksi. Elokuun 2013 vuosikokouksesta lähtien olen toiminut sukuseuramme puheenjohtajana.

Mielestäni karjalaisuutta pitää vaalia ja arvokkaista Koskelaisista juuristamme on jaettava tietoa nuoremmille.

Hannes Sipiläinen


Olen syntynyt 1957 ja asun Porvoossa. Isäni oli Pentti Sipiläinen Vahvialan Sipilänkylän Ollamäeltä. Pentin evakkotie johti Porvooseen.
Olen kokenut, että karjalaisuutta on hyvä vaalia näin yhdistystoiminnassa.

Vuokko Mäki o.s. Koskelainen


Olen vanhempieni kautta karjalainen, sillä Vahvialan pitäjän Löytömäen kylä oli heidän lapsuutensa ja nuoruutensa kotipaikkana. Liittyessäni yli 30 vuotta sitten sukuseuraan, tiesin kuuluvani tähän tietysti isäni puolelta, mutta myös äitini suvussa on ollut Koskelaisia.

Isäni Arvon varhaisimmat sukujuuret vievät Koskelan kylän Ylijoen taloon. Sieltä Taavetti Juhanpoika Koskelainen tuli kotivävyksi Löytömäen Junni-nimiseen taloon 1700-luvulla. Hän oli siis isoisäni isoisä. Isäni kotitilaa kutsuttiin tilojen jakamisen jälkeen Vaspelloksi (Vasikkapelto).
Äitini Lempi oli omaa sukua Seppänen ja hänen äitinsä Miina oli o.s. Heikintytär Koskelainen. Nämä sukujuuret liittyivät puolestaan Seppälän taloon Koskelassa.

Synnyin sodan jälkeen Koijärvellä, ja Elimäelle muutettaessa olin vajaan vuoden ikäinen. Nyt asun Järvenpäässä ja nautin eläkkeellä olosta, naiskuorolaulusta, yhdistysten vastuutehtävistä ja mökkeilystä. Karjalaisuutta koskevissa kirjahankkeissa olen ollut myös mukana.

Juha Henriksson


Olen syntynyt vuonna 1956 ja asun Kotkassa. Äitini Sylvi Koskelainen oli kotoisin Vahvialan pitäjästä, Koskelan kylästä ja Sinkkalan talosta. Tarinaa Koskelasta olen kuullut ihan pienestä pitäen ja käynyt muutaman kerran ihan perillä asti. Pystyssä oleva Sinkkalan talon maakellari muistuttaa menneestä, suvusta ja ajasta. Sukuseuran johtokunnan jäsenyyden myötä olen kiinnostunut entisestään karjalaisista juuristani.

Margit Valtonen


Olen Margit Valtonen ja syntynyt Helsingin mlk:ssa, joka on nykyään Vantaa. Tulin valituksi sukuseuran johtokuntaan 24.8.2013. Olen ollut jo nuoresta lähtien kiinnostunut sukujuuristani ja siksi tulin mielelläni mukaan johtokuntaan. Voin näin omalta osaltani olla vaalimassa ja säilyttämässä sukuni historiaa ja henkistä perintöä.

Isäni, Erik Koskelainen, syntyi Vahvialassa Koskelan kylässä Hiivalanmäen taloon, jolloin isoisäni, Emil Koskelainen, asui vielä kotitalossaan. Sittemmin isäni perhe muutti omaan kotiin, Koivuniemen taloon. Evakkoreissujen jälkeen isäni perhe sai evakkotilan Artjärveltä. Äitini, Laila Koskelainen, on syntyjään Säkkijärven Laisniemestä ja hänenkin perheensä sai evakkotilan Artjärveltä, jossa vanhempani sitten tapasivat toisensa.

Raija Putus

Lea Lääperi


Olen eläkeläinen Orimattilasta. Johtokuntaan tulin valituksi 29.8.2015 pidetyssä vuosikokouksessa. Sukuseuran toiminnantarkastajana toimin muutamia kausia.

Molemmat vanhempani, isäni Emil Koskelainen ja äitini Elsa Koskelainen o.s. Hannola olivat kotoisin Vahvialasta. Itse olen syntynyt Elimäellä, josta isäni kuoltua ollessani kahden kuukauden ikäinen muutimme äidin kanssa Tampereen seudulle. Sieltä sitten miehen ja työn perässä olen ajautunut Orimattilaan.

Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi aikuista poikaa sekä lapsenlapset Viola ja Väinö. Nyt eläkkeellä ollessa on aikaa tarvittaessa hoitaa lastenlapsia, marttailla, mökkeillä ja harrastaa vähän liikuntaakin.

Marjatta Larsio


Olen jäänyt juuri eläkkeelle rehtorin virastani, jota hoidin liki 30 vuotta. Perheeseeni kuuluvat mieheni Antti ja aikuinen poikani Ilkka. Asun puoliksi Espoon Tapiolassa ja puoliksi Porvoon Vanhamoision Ylijoella.

Ylijoki oli myös äitini Lahja Koskelaisen kotitalon nimi Vahvialan Koskelassa. Äitini oli Ylijoen Marian ja Heikin seitsemästä lapsesta kolmanneksi vanhin. Positiivisuus, huumorintaju ja avoimuus ovat piirteitä, joita uskon saaneeni karjalaisesta sukujuuristani. Harrastan kahden kodin hoitoa, liikuntaa, ystävien tapaamista ja matkustamista.